Uskonelämä

Elämä uskovana ihmisenä on tarkoituksenmukaista. Uskovilla on elämässään selkeä päämäärä. Mitä hyötyä on elää, jos ei tiedä elämälleen mitään tarkoitusta? On varmaa, että tämä maailma lakkaa joskus olemasta, tapahtuu se sitten lähiaikoina tai miljardien vuosien kuluttua. Mitä on sen jälkeen? Pelkkä tyhjiinraukeaminenko? En usko, että niin on. Entäs elämä muualla maailmankaikkeudessa? Emme tiedä toistaiseksi siitäkään mitään varmaa, vaikka todennäköisyyksiäkin asialle kuulemma on laskettu. Ehkäpä hamassa tulevaisuudessa asia on päivänselvä, mutta todennäköisesti ei tämän elämän aikana. Huomatkaa, että en usko jälleensyntymiseen, mutta uudestisyntymiseen kylläkin. Mitä tarkoitusta varten sinä elät? Toivon, ettei elämäsi ole tyhjää täynnä.

Kahvia ja tupakkaa en ole koskaan maistanut. Alaikäisenä olin alkoholin suhteen absolutisti, mutta nykyään saatan ottaa pieniä määriä punaviiniä ruuan yhteydessä ja käyttää yrttitinktuuroita lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ehdoton periaatteeni on edelleenkin, että humaltua ei saa. Kaikki tämä ei todellakaan estä elämästä täyttä elämää. Sitävastoin päihteiden avulla revitty hauskanpito ei mielestäni sisällä aitoa iloa - tai ainakin on todella surullista, jos elämästä ei osaa nauttia selvinpäin. Humalahakuinen juomisen sijaan kannatan jumalahakuista huomista....

Olen saanut Jumalalta niin paljon, etten voisi ikimaailmassa katua uskossa olemistani. Monesti Jumala vaikuttaa elämässämme melko huomaamattomasti, ei aina pidä odottaa tapahtuvan jotain todella ihmeellistä. Toisaalta osaamme kyllä olla todella sokeita monille asioille ja pitää monia tosiasiassa ihmeellisiä juttuja itsestään selvyyksinä. Pyhä Henki kutsuu meitä kaikkia, vaikka jotkut meistä väittävätkin etteivät tunne Jumalan läsnäoloa. Tämä on todella valitettavaa. Kerrotaan, että kosmonautti kertoi kristitylle aivotutkijalle, ettei ole koskaan avaruudessa nähnyt Jumalaa eikä enkeleitä. Aivotutkija vastasi, että on leikannut monien viisaiden ihmisten aivoja, mutta ei ole silti nähnyt yhtään ajatusta.

Mistähän mahtaa johtua, että suurin osa ihmisistä kuitenkin uskoo, että jonkinlainen jumala / korkeampi voima on olemassa? Ihminen saattaa otollisella hetkellä pelätä "korkeampia voimia", vaikka väittäisi muulloin että ei usko niihin. Jos oletetaan, että mitään jumaluutta ei olisi ja että maailmankaikkeus olisi syntynyt pelkän luonnonvalinnan kautta, niin voisi kuvitetella että silloin kenelläkään ihmisellä ei olisi mitään tarvetta etsiä Jumalaa; ja lisäksi olisi kutakuinkin mahdotonta selittää joitakin yliluonnollisia ilmiöitä, joissa henkimaailmalla on selvä osuus (Ef. 6:10-20). Huomatkaa, että yliluonnollisuuksia esiintyy paitsi kristinuskon myös muiden uskontojen piirissä.

Koen vahvasti, että kun elää uskoaan todeksi, elämä saa syvemmän tarkoituksen. Haluan lainata Timo Koivistoa (25.8.2009): Emme enää voi elää niin, että vaadimme Jumalaa siunaamaan sitä, mitä teemme. Meidän on pakko alkaa tehdä niitä asioita, joita Jumala siunaa.

Rukous on tärkeä kanava ihmisen ja Jumalan välillä. Ei tarvitse yhtään epäillä, etteikö Jumala kuulisi meidän rukouksiamme. Aina Hän ei kuitenkaan toteuta pyyntöjämme juuri niin kuin haluaisimme, mutta Hänellä on paras ratkaisu vaikka meistä ei aina siltä tuntuisikaan. Joihinkin rukouksiin Herra näkee hyväksi vastata vasta vuosien kuluttua, joihinkin ei milloinkaan. Kaikella on tarkoituksensa, ja "kaikki yhdessä koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa". On hyvä puhua Jumalalle ihmisistä - ei vain ihmisille Jumalasta.

Kaikki uskovat eivät toki käyttäydy samoin kuin minä – mehän olemme kaikki erilaisia! Jotkut uskossa olevat ihmiset tekevät monia asioita, jotka eivät ole minulle luonteenomaisia, mutta en halua mennä sanomaan, että se ja se olisi väärin (ellei Raamattu sitä selkeästi tuo julki; silloinkin on käytettävä tervettä harkintaa eikä suinpäin tuomita). Sen perusteella, mitä tiedätte vaikkapa minusta, ei pidä lyödä tiettyä leimaa kaikkiin uskoviin ihmisiin.

Aloitussivu